Baiji (kaupunki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Baiji
(بيجي)

Baiji

Koordinaatit: 34.9295°N, 43.4940°E

Valtio Irak
Maakunta Salah al-Din
Piirikunta Baijin piirikunta


















Baiji (arab. بيجي‎, Bayǧī, Bayjī) on teollisuuskaupunki Tigrisjoen länsirannalla, Irakin Salah al-Dinin maakunnan Baijin piirikunnassa. Se sijaitsee linnuntietä noin 40 kilometriä maakuntakeskus Tikritistä pohjoiseen ja noin 197 kilometriä Irakin pääkaupunki Bagdadista pohjoisluoteeseen. YK:n vuoden 2013 väestöarvion mukaan Baijin piirikunnassa asui noin 14 prosenttia maakunnan 1,337 miljoonasta asukkaasta eli noin 190 000 henkeä.[1] Eräs arvio itse Baijin kaupungin asukasluvuksi oli runsas 36 000 asukasta.[2]

Paikkakunta tunnetaan Irakin suurimmasta öljynjalostamostaan. Kaupungissa on myös suuri lämpövoimalaitos.[3][4] Ennen Persianlahden sotaa seudulla arvioitiin olevan myös kemiallisia aseita valmistava tuotantolaitos.[3] Kesäkuussa ja syksyllä 2014 uutisoitiin taisteluista Irakin hallituksen joukkojen ja jihadistijärjestö Isisin välillä Baijin öljynjalostamojen hallinnasta.[5][6][7][8][9] Myös Saddam Husseinin aikaisten, vanhojen kemiallisten aseiden varastojen arvioitiin päätyneen jihadistien käsiin, mitä käytettiin eräänä Isisiä vastaan kohdistettujen ilmaiskujen perusteluna.[10] Keväällä 2015 Yhdysvaltain ilmaiskujen tukemien Irakin hallituksen joukkojen kerrottiin saaneen öljyjalostamo haltuunsa.[11][12] Taistelut jihadistien ja hallituksen joukkojen välillä ovat kuitenkin jatkuneet Baijin piirikunnassa myös kesällä 2015.[13][14]

  1. Salah al-Din Iraq. Governorate profile (pdf) 2013. Joint Analysis Unit, United Nations, iau-iraq.org. Viitattu 20.10.2015. (englanniksi)
  2. Population of Bayjī, Iraq (Arkistoitu – Internet Archive) mongabay.com, viitattu 21.10.2015 (englanniksi)
  3. a b Bayji [Beiji] globalsecurity.org. Viitattu 21.10.2015. (englanniksi)
  4. SPC Ismail Turay Jr.: Bayji Power Plant breathes life into Iraq 9.5.2007. army.mil. Viitattu 21.10.2015. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  5. Iraq crisis: Battle grips vital Baiji oil refinery 18.6.2014. bbc.com. Viitattu 20.10.2015. (englanniksi)
  6. Iraq Forces 'Retake' Oil Refinery From ISIS 19.6.2014. sky.com. Viitattu 20.10.2015. (englanniksi)
  7. Iraq crisis: Fierce battles for Baiji and Tal Afar 20.6.2014. bbc.com. Viitattu 20.10.2015. (englanniksi)
  8. Police General Killed as Iraq Forces Advance in Baiji 7.11.2014. naharnet.com. Viitattu 20.10.2015. (englanniksi)
  9. Iraq troops 'push Islamic State from oil town of Baiji' 11.2014. bbc.com. Viitattu 21.10.2015. (englanniksi)
  10. Simon Tomlinson & Lizzie Edmonds: Obama to unleash air strikes on ISIS: America prepares to target Islamic fanatics as Shiites rush to join 'peace brigades' to defend Iraq's holy sites 19.6.2014. dailymail.co.uk. Viitattu 21.10.2015. (englanniksi)
  11. Josh Levs & Hamdi Alkhshali: U.S., Iraqi forces retake key oil refinery from ISIS 19.4.2015. cnn.com. Viitattu 21.10.2015. (englanniksi)
  12. Jill S. Russell: How important is the battle for Iraq's Baiji oil refinery? 18.5.2015. bbc.com. Viitattu 21.10.2015. (englanniksi)
  13. David Alexander: Iraqis make progress against Islamic State in Baiji: Pentagon 8.6.2015. reuters.com. Arkistoitu 1.10.2015. Viitattu 21.10.2015. (englanniksi)
  14. Irakin tilanne, lokakuu 2015 (pdf) 20.10.2015. Maatietopalvelu, Maahanmuuttovirasto, migri.fi. Viitattu 20.10.2015. (suomeksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]